Lauri Ketonen: 40 vuotta ja lähes 6000 Keto-harvesteria

- Koneet ja tekniikka ovat kiehtoneet minua pienestä pitäen. Kasvoin maa- ja metsätaloutta harjoittavalla tilalla ja tutustuin jo lapsena niin pelto- kuin metsätöihin, sekä niihin liittyviin koneisiin. Tilanpito oli vahva vaihtoehto tulevaisuudensuunnitelmissani, mutta väliin tuli suomalainen maatalouspolitiikka. Kun maatalous meni mihin meni, niin pellot laitettiin pakettiin ja suuntasin konepuolelle.

Opiskelin Porissa Tekulla ja olin kesät harjoittelijana Rosenlewillä prototyyppiosastolla. Maatalouskoneiden kehittäminen siinsi haaveissa, mutta 70-luvun puolivälin öljykriisi ja lama-aika toi romahduksen myös teollisuuteen. Jatkoni Rosenlewillä oli epävarma, joten pyrin jatko-opiskelemaan Tampereelle korkeakouluun. Siellä pääsin tutustumaan paremmin metsäkoneisiin, Tampere oli tuolloin alan mekka, valmistettiin siellä niin Valmetin, Pinomäen kuin Lokomonkin koneet.

Oivalsin tuolloin, että metsäkonepuolella kehitystyötä ja kokeita voi tehdä vaikka ympäri vuoden. Maatalouspuolella sesonki on hyvin lyhyt vaikka leikkuupuimureilla, mutta puun voi käydä kaatamassa koska tahansa. Pysyvä tartunta metsäkoneista oli saatu ja monien vaiheiden kautta päädyin tekemään diplomityöni telasyöttöisestä hakkuukoneesta.

Ensimmäiset testit telakoneella tein 1979, diplomityöni valmistui 80-luvun alussa ja 1983 valmistui prototyyppi telasyöttöisestä koneesta. Tämä ensimmäinen Keto-harvesteri meni naapurikuntaan Karijoelle. Seuraavana syksynä Savosta tuli Pekka Savolaisen ja Kosti Korhosen porukka katsomaan kouraa ja pidimme myös pienen työnäytöksen Teuvalle. Totesin tuotteen olevan valmis tuotantoon ja irtisanouduin. Näin sai alkunsa Kone-Ketonen 40 vuotta sitten.

Keto numero kaksi valmistui vuoden vaihteessa Erkki Leppäselle Kristiinankaupunkiin. Se tehtiin vielä alihankintana, ja yritin soveltaa sitä pidemmällekin, mutta en saanut hommaa toimimaan kuten olisin halunnut. Tarvittiin siis oma tehdas. Sopivat tilat löytyivät 1985 keväällä ja pääsin palkkaamaan myös ensimmäisen ja toisen työntekijän. Merkittävämpi askel oli nykyisiin tiloihin muutto 1990, juuri laman alla.

Yli 20 maata, lähes 6000 konetta

Vientikauppaa lähdettiin käynnistelemään luontevasti länsinaapurista. 1986 Keto lastattiin ensi kertaa lavetille, vietiin Vaasaan ja siitä yli Uumajan seudulle Skogsnolia-messuille. Siellä kouraan oli tutustunut ryhmä japanilaisia, meidän tulevia asiakkaita, Elmiassa puolestaan yhdysvaltalaiset.

Vielä tuolloin tarjonta oli maailmanlaajuisestikin aika suppeaa, vaikka kysyntä oli kasvussa. Meillä oli tarjota Pohjois-Amerikan markkinoillekin riittävän isoja hakkuupäitä, ensin Keto-100, sitten vuonna 1988 Keto-150 ja 90-luvun taitteessa Keto-500. Japanilaiset puolestaan halusivat Venäjälle kaasulinjojen raivaukseen motoja ja päätyivät meidän tuotteeseemme. Suomen lamavuosien keskellä saatu 70 hakkuupään kauppa saattoi tuossa kohdin olla jopa ratkaiseva koko yrityksen kannalta.

Kuluneet 40 vuotta ovat opettaneet, että asiakas on aina kuningas. Pieneltä valmistajalta odotetaan aina enemmän, meidän on oltava parempia kuin suuremmat valmistajat jos haluamme pärjätä. – Meidän telasyöttöisillä kourillamme puun on aina liikkunut, sitä ei ole koskaan tarvinnut murehtia, oli kyse sitten isoista tai mutkaisista puista. Koneet ovat olleet kestäviä, vaikka niillä on tehty pitkiä päiviä ja suuria tuntimääriä.

Yhteinen tavoitteemme on ollut kehittää tuote, jolla tehdään hyvää sahaa tukkia. Sillä me olemme pärjänneet.

Yksi lausahdus muutti kaiken

Näin 40 vuoden jälkeen on kiehtovaa miettiä, miten pienistä sattumuksista kaikki voi lopulta olla kiinni. Omalta osalta tällainen hetki oli vuoden 1983 Elmia-näyttelyssä Ruotsissa. Kuljin osastolta toiselle ja ihmettelin kovasti, että kaikissa koneissa, niin kouramotoissa kuin häntämotoissakin oli syöttöpyörinä kumiset rullat, osin ilmatäytteisetkin. Siinä kiertäessäni ajattelin, että onko niin että telalla ei ole näissä vehkeissä tulevaisuutta. Miksi tehdä telaa, jos kerran kumipyörä on näin hyvä ja vallannut jo markkinat? Vai pystyisinkö telalla tekemään saman?

Ratkaisevaksi muodostui Sakari Pinomäen kohtaaminen heidän osastollaan. Tunsin hänet jollain tavalla koulun kautta, kun olimme käyneet tehtaalla vierailulla. Pinomäki esitteli häntäkonetta, joka oli varustettu rautarullilla. Minä sanoin hänelle varovasti, että näyttää kaikilla olevan kumipyörät. Sakari tokaisi, että kyllä, mutta kun ne kestävät korkeintaan viikon, ehkä vain muutaman rungon. Se oli käännekohta omalle uralleni, mutta Sakari ei tainnut koskaan saada tietää mikä merkitys hänen sanoillaan oli. Tuon näyttelyn jälkeen minulla oli kova into tehdä ensimmäinen Keto valmiiksi. Nyt 40 vuotta myöhemmin niitä on valmistunut jo lähes 6000 kappaletta, mutta jo pikkupoikana syntynyt intohimo ei ole kadonnut vieläkään.

Artikkeli on julkaistu alun perin Kone-Ketonen Oy:n 40-vuotisjuhlalehdessä, joka jaeltiin Metsätrans-lehden 2/2025 mukana. Koko lehden voit lukea maksutta Kone-Ketosen verkkosivuilta, tästä linkistä.