Puutavara-autoilu

Uutta ajattelua ja kolme Scania Superia

Neljännen sukupolven autoilija Feetu Koskinen alkoi ajatella raakapuun kuljetusta uudella tavalla. Hän laajensi yritystä, hankki kolme Super Scaniaa ja yhdisti kuljetuksia. Polttoaineenkulutus pieneni ja tulos parani.

Feetu Koskinen, FK-Kuljetus Oy
Feetu Koskinen siirtyi perheyrityksen johtoon 2018. Sen jälkeen toiminta on laajentunut niin, että puuautojen määrä on kasvanut yhdestä kymmeneen.

Kun Feetu Koskinen pääsi armeijasta vuonna 2008, hänen piti päättää, mitä tehdä isona.

- Älä ainakaan kuljetusyrittäjäksi ryhdy, neuvoi Feetun isä ja kuljetusyrittäjä Kari Koskinen.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Tietysti Feetu teki juuri niin kuin isä kielsi. Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2018, jota ennen Feetu oli työskennellyt isänsä yrityksessä. Ja hyvä niin, sillä sen jälkeen perheyrityksen toiminta lähti kasvuun. Yhden puutavara-auton sijaan FK-Kuljetus Oy liikuttaa nyt raakapuuta kymmenellä 76 tonnin kokonaispainoisella ajoneuvoyhdistelmällä entistä laajemmalla alueella Etelä-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Se työllistää 22 tekijää.

FK-Kuljetuksen Scaniat jonossa
FK-Kuljetus luottaa uusiin 560-hevosvoimaisiin Super Scanioihin raakapuun ajossa.

Vaihto pienempään

Soinilaisen puutavaraterminaalin laajalle pihalle lipuu kolme mustankiiltävää Scania Superia. Ne ovat FK-Kuljetuksen uusin tehokolmikko, joka näyttää pikasilmäyksellä tyypilliseltä 76 tonnin kokonaispainoisten tukkikuormien vetäjältä. Niiden konepeltien suojassa tahtia lyövät kuitenkin 560-hevosvoimaiset, 13-litraiset moottorit. Ne ovat pienempiä kuin järeimmissä tukkiautoissa tavallisesti.

- Aiemmin ajoimme yli 600-hevosvoimaisilla koneilla, mutta kun olimme kokeilleet vuonna 2024 ensimmäistä Scania Superia, totesimme sen paremmaksi, Feetu kertoo.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Syyn kertoivat sekä Scania Fleet että Excel. Keskimääräinen polttoaineenkulutus laski toistakymmentä litraa sadalla kilometrillä verrattuna vanhempaan kalustoon, johon kuului myös muun merkkisiä ajoneuvoja. Uuden tekniikan lisäksi polttoainetaloudellisuuteen vaikuttivat pienemmän moottorin pienempi paino sekä kevyempi päällirakenne. Niiden avulla kantavuutta saatiin lisää noin puolitoistatonnia.

- Vuoden vaihteessa meille on tulossa kolme Scania Superia lisää. Kuljettajiemme toiveesta niihin tulee XT-varustelu. Etenkin keulan suurempi kohtauskulma ja teräspuskuri kiinnostivat. Metsässä ajaessa ne ovat etu.

Feetu kiittelee Scania-myyjää Vesa Rantasta, jonka kanssa on ollut helppo asioida. Jos kuljetusyrittäjän eteen on tullut ongelmia, Rantanen on pyrkinyt parhaansa mukaan auttamaan niiden ratkaisuissa.

FK-Kuljetus Oy, Scania puutavara-auto
FK-Kuljetuksella on pidetty huolta kalustosta sekä oman että Scanian merkkihuollon avulla.

Vauhtisuorat puuttuvat

FK-Kuljetuksen haastavimmat puunhakureissut suuntautuvat Keski-Suomeen, jossa vastassa on mäkiä, mutaa ja mutkia.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Eikä minkään mäen alla tietenkään ole suoraa metsätien pätkää, jolla voisi ottaa vauhtia, Feetu hymähtää.

Miten sitten pienemmällä moottorilla on saatu painavat tukkikuormat pois metsästä?

- Hyvin. Yksikään kuorma ei ole jäänyt koneen takia ajamatta. Scania Super -voimalinja toimii hyvin yhteen moottorin kanssa: voimaa saa tasaisesti ulos mäkiajoon.

FK-Kuljetukselta löytyy pian akselivaihtoehtoja joka lähtöön. Kolme viimeisintä on ollut tridemejä (8x4*4), mutta koska osa kuljettajista pitää enemmän trippeleistä, Feetu tilasi seuraaviin Scanioihin sellaiset. Kalusto täydentyy myös yhdellä perinteisellä 8x4-metsäautolla, jossa on Scanian nouseva 2. akseli.

Metsäajoissa autot ovat joka tapauksessa kovilla ja Koskisilla tiedostetaan huollon tärkeys.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Scania Tampere on toiminut hyvin, teetämme siellä vaativammat huollot. Ajan saa nopeasti ja toimintatapa on asiakaslähtöistä. Meidät pidetään ajan tasalla ja kerrotaan, mitä on tehty, Feetu sanoo.

FK-Kuljetus Oy, Scania puutavarayhdistelmä
FK-Kuljetuksen havaintojen mukaan uudet Scaniat kuluttavat polttoainetta toistakymmentä litraa sadalla kilometrillä vähemmän verrattuna vanhempaan kalustoon.

”Uin valtavirtaa vastaan”

Scania Super 560 -kolmikko on ollut osa FK-Kuljetuksen kasvun pilareista, joihin kuuluu monta muutakin asiaa. Kasvattamalla yrityksen kokoa kuljetusyritys pystyi yhdistelemään kuormia aiempaa tehokkaammin ja vastaamaan kasvaviin urakkatarjouksiin. Alkuvuosien jälkeen Feetu ei enää ehtinyt juuri tukkia ajamaan vaan hän keskittyi johtamaan firmaa, mutta kuunteli myös kokeneiden kuljettajien neuvoja.

- En halunnut kuitenkaan juurtua vanhoihin näkemyksiin vaan puhumme avoimesti uusista jutuista. Tiedän uivani valtavirtaa vastaan hankkiessani 560-hevosvoimaiset Scania Superit enkä isoimpia lippulaivamalleja, mutta Supereissa on ollut voimaa tarpeeksi, vaikka meillä on haastavat maastot.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Myös Feetun isoisä Onni Koskinen oli aikoinaan alan uranuurtajia. Hän hankki Suomessa ensimmäisten joukossa Scania V8:n 1970-luvun vaihteessa.

FK-Kuljetuksen Scaniat puutavaraterminaalissa
Soinilainen puutavaraterminaali on yksi monista purkupaikoista, sillä FK-Kuljetuksen toiminta alue on laajentunut.
Scania puutavarayhdistelmä, FK-Kuljetus Oy
Vuoden vaihteessa FK-Kuljetukselle on tulossa kolme Scania Superia lisää. Kuljettajien toiveesta niihin tulee XT-varustelu, kuten keulan suurempi kohtauskulma ja teräspuskuri.