fbpx
 

Renault Trucks: Kustannustehokasta kuljettamista ja toimiva huolto

Renault Trucks: Kustannustehokasta kuljettamista ja toimiva huolto

Renault Trucks ylsi alkuvuodesta tavoitteen mukaiseen myyntivauhtiin Suomessa. Kalustoa on laajasti nopean toimituksen kuljetustarpeisiin. Toukokuun loppuun asti uutta tai vaihtokalustoa voi hankkia myös nollakoron rahoituksella. Toimiva Volvo palveluverkosto on yksi merkin vahvuuksista: Suomessa Renault Trucks asiakkaita palvelee Volvo Group -verkoston kaikki 28 toimipistettä. Huoltokorjaamot ovat normaalisti auki myös poikkeustilanteen aikaan. Renault Trucks varaosien saatavuus on erinomainen. Muuttuviin tilanteisiin Renault Trucks kalustoa on laajasti tarjolla myös Volvo Truck Rental -vuokrauspalvelussa.

Renault Trucks kuorma- ja hyötyautojen myynti on kehittynyt positiivisesti Suomessa.

-Olemme kasvattaneet markkinaosuuksia eri segmenteissä tasaisesti. Tästä saa kiittää asiantuntevaa ja aktiivista myyjäkenttää. Tyytyväiset asiakkaat kertovat muille asiakkaille merkistä, ja tämä on varmasti suurelta osin tasoittanut tietä Renault Trucks myynnin jatkuvalle kasvulle Suomessa, maahantuontiyhtiö Volvo Finland Ab:n Renault Trucks myyntijohtaja Pasi Gerpe kertoo.

ARTIKKELI JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN
Renault Trucks asiakkaat ovat tyytyväisiä tuotteiden laatuun, luotettavuuteen ja kustannustehokkuuteen. Kalustoa on Suomen olosuhteisiin räätälöitynä sopivasti varastossa. Laajasta varastoautojen valikoimasta Renault Trucks pystyy toimittamaan autoja nopeallakin aikataululla.

- Olemme ylpeitä siitä, että palveluverkostomme on niin kattava. Avun tarpeen tullessa palvelua on saatavilla 24/7. Varastossa on tällä hetkellä laajasti kalustoa nopeaan toimitukseen. Masterista löytyy peltipakettiautoja sekä erilliskorisia autoja, jakoautoja on 14- ja 18t luokassa. Raskaammissa autoissa tarjontaa on myös hyvin, maansiirtoautoja, tienhoitoautokin löytyy, sekä esim. 6x2 alustoja, joista voi rakentaa nopeallakin aikataululla esimerkiksi ruokajakeluun soveltuvan auton, Gerpe kertoo.

Renault Trucks Master hyötyajoneuvoja myy Renault Trucks kuorma-automyyjien lisäksi myös Volvo Trucks myyjät 28 paikkakunnalla. Kun Masterin ostaa Renault Trucksin kautta, asiakas saa käyttöönsä laajan ja ammattitaitoisen huoltoverkoston, joka on tottunut palvelemaan asiakkaita ympäri vuoden, kellonajasta riippumatta. Renault Trucks Mastereihin saa monimutkaisemmatkin päällirakennukset myynnin ammattitaidon ansiosta.

Joustoa kaluston hankintaan Renault Trucks Rahoituksella

Renault Trucksilta saa sitoutunutta kokonaisvaltaista palvelua, joka kattaa myös ajoneuvon rahoituksen. Rahoitus järjestetään tavalla, joka sopii kuljetusyritykselle parhaiten. Renault Trucksin tarjoamalla rahoituksella voi rahoittaa sekä uusia että käytettyä ajokalustoa. Toukokuun loppuun asti voimassa olevan kampanjan mukaan tarjolla on korotonta ja kulutonta rahoitusta käytettyyn kuorma-autoon tai uuteen varastoautoon. Kampanja koskee investointirahoitusta eli osamaksukauppaa. Luoton myöntäminen edellyttää normaalia luottopäätös prosessia.

Renault Trucks huoltoverkostoon voi luottaa

- Aika on haastava, mutta myös tässä tilanteessa kuljetusyritykset voivat luottaa siihen, että Volvo Group -korjaamoverkosto toimii. Tuemme ja myötävaikutamme osaltamme siihen, että kuljetukset ja tavaratoimitukset jatkuvat myös vallitsevissa poikkeusolosuhteissa niin normaalisti kuin mahdollista, Volvo Finlandin jälkimarkkinointijohtaja Tommy Lindholm sanoo.

Renault Trucks kuorma-autojen ja Renault Trucks Master hyötyautojen kaikki Suomen korjaamot palvelevat tavalliseen tapaan ja työturvallisuudesta sekä hygieniasta huolehditaan tarkasti. 

Renault Trucks varaosat: Kahden vuoden täystakuu ja erinomainen saatavuus

Luottamalla Aitoihin Renault Trucks varaosiin kuljetusyritys voi olla varma siitä, että kuorma-auton ominaisuudet säilyvät muuttumattomina. Samalla Renault Trucksin alkuperäisosat ovat takuu auton toimintavarmuudelle ja pitkälle iälle. Kaikilla osilla on kahden vuoden takuu, kun osat asennetaan Volvo Group -huoltokorjaamolla. Renault Trucks antaa saman takuun myös työlle ja vastaa lisäksi asennettujen osien mahdollisista seurannaisvaurioista varaosien takuuaikana. Jos Renault Trucks varaosaa ei löydä suoraan hyllystä, se toimitetaan tutulla tehokkuudella huoltopisteeseen pääsääntöisesti seuraavaksi aamuksi, kaikkialle Suomeen.

Renault Trucks tarjoaa myös huoltosopimuksia Excellance Predict ja Reference. Vanhemmille autoille soveltuu Endurance – huoltosopimus.
  • Huoltosopimusta kysytään enemmän ja enemmän. Yli puolet Renault Trucks kuorma-autoista myydään huoltosopimuksella.  Suosittelisin erityisesti Excellance Predict sopimusta, sillä siinä on myös ennakointi mukana ja pystymme seuraamaan etänä tiettyjen komponenttien kulumista, Lindholm sanoo.

Renault Trucks kuljetuskalustoa vuokraa Volvo Truck Rental

Volvo Truck Rental -palvelun valikoima kattaa B-kortilla ajettavat Renault Trucks Master hyötyajoneuvot, Renault Trucks T-sarjan vetäjät ja rahtiautot, T-sarjan FRC 2 lämpökorilliset autot, D-sarjan jakeluautot, D Wide -koukkuautot sekä Renault Trucks C-sarjan maansiirtoautot.

Kun vuokraa kalustoa Volvo Truck Rentalista, saa takuuvarmasti lähes uuden ja moitteettomassa kunnossa olevan kuorma-auton, johon on päivitetty kaikki uusimmat ohjelmistot – ja joka on heti valmis edustamaan kuljetusyritystä sen eri ajotehtävissä. Vuokrauksen hintaan sisältyy vakuutukset, verot ja huoltokustannukset.

- Selkeä etumme on, että pystymme tarjoamaan kalustoa niin laajasti. Siitä on hyötyä varsinkin nyt, poikkeustilan aikaan. Toinen etumme on, että asiakas saa meidän kautta vuokrattua kalustoa vaikka vain yksittäiselle päivälle, tai niin pitkäksi aikaa kuin tarvetta on, Volvo Truck Rental tiiminvetäjä Jonny Österholm sanoo.

Muita aiheeseen liittyviä