Metsäkoneurakointi

Koneyrittäjien mestäpäivässä mietittiin, millaista on elinvoimainen puunkorjuu vuonna 2025

Tilaisuuden avannut koneyrittäjien varapuheenjohtaja Marko Pyykkönen totesi jokaista 10 miljoonaa hakattua mottia kohti on noin 1000 metsäkoneen kuljettajaa. Hakkuiden lisääntyessä työllistämismahdollisuus paranee tuntuvasti. Mediaaniyrityksen liikevaihto on tippunut alle 600 000 euron. Metsäteollisuuden liikevoitto on ollut 13-14 prosenttia ja vastaavasti koneyrittäjien reilusti alle kaksi prosenttia. Kustannusindeksin ja korjuun hintaindeksin väli on vääjäämättömästi kasvanut. Kysyntä on kaikesta huolimatta ollut kova, mutta sitä ei olla saatu plussana taksoihin. Kannattavuuden koetaan pysyvän joko ennallaan tai jopa hieman heikentyvän. Pyykkönen kyselikin, viittaako tämä alalle hiipineeseen uskon puutteeseen. Juuri kenelläkään ei tunnu olevan liikaa työvoimaa, mutta puolet yrittäjistä kokee ajoittaista tai jatkuvaa puutetta osaavasta työvoimasta. Yli 70 prosenttia kokee työvoiman saannin työlääksi tai jopa mahdottomaksi.

Arvoketju kuntoon

UPM:n puunhankinnan metsäjohtaja Sauli Brander korosti koko arvoketjun tärkeyttä taimitarhalta tehtaalle asti. Yhtiöllä on 65 koneyrittäjää kumppanina. Vain vastuullinen toiminta mahdollistaa kannattavan yritystoiminnan pitkäjänteisen kehittämisen. Yhtiön nettovelka on saatu puristetuksi nollaan samaan aikaan, kun kannattavuus on noussut. Kilpailukyvyn varmistaminen tulevaisuudessa on erittäin tärkeä. Brander korosti, että korjuun kausivaihtelua on saatu aiempaa pienemmäksi. Metsillä on ilmatonmuutoksen hillinnässä erittäin tärkeä osa. Aiempaa paremmalla metsien hyödyntämisellä ja hoitamisella tilannetta voidaan entisestään parantaa.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.