Tuula Pukkala: Varjoa ja valoa

Olin koulutuksessa, jossa yhtenä teemana olivat menetykset. Osallistujien piti pohtia, mitä ilman ei pystyisi elämään ja missä järjestyksessä pakotettaessa luopuisi seuraavista asioista: koti, läheiset, toimeentulo, ammatti, arvot, juuret ja ilo. Ei ollut helppoa miettiä, minkä tai mitkä listasta antaisi pois. Useimmat taisivat ajatella, että läheiset ihmiset he haluaisivat säilyttää viimeiseksi. Ryhmässä pohdimme, että todellisuudessa ei menetä vain jotakin näistä, vaan yhden menettämisestä seuraa toisen tai useamman menettäminen. Läheisen menettämisestä seuraa surua. Koti merkitsee rakkaita ihmisiä, ei vain taloa. Arvot sisältävät kaiken meille tärkeän. Toimeentulon menettäminen aiheuttaa huolia, mistä johtuen ilokin on vaakalaudalla.

Onneksi on harvinaista joutua tällaisten valintojen äärelle. Sen sijaan valitsemista tavallisempaa on joutua sopeutumaan erilaisiin elämän menetyksiin. Viisaat sanovat, että koko elämä on itse asiassa luopumisen opettelua. Menetämme rakkaitamme sairauksille, kuolemalle ja jopa kiireelle. Elämässä luovutaan työstä ja työyhteisöstä, kodista, asuinpaikasta, omaisuudesta, asemasta, hyvinvoinnista, terveydestä, unelmista ja jokaisen päivän jälkeen on todettava, että eletyt hetket ovat taas muistoja. Luopumista se on ikääntyminenkin.

Tommy Hellstenin vahvat sanat `Saat sen, mistä luovut´ kuljettaa minut Hellstenin kirjan äärelle. Vanhemmat ja kasvattajat saavat lasten ja nuorten hyväksynnän yksinkertaisesti uskaltamalla tulla vihatuiksi rajoja asettaessaan. Valtaa etsivien on luovuttava vallan tavoittelusta, sillä vain vastuuta kantamalla ihminen saavuttaa vaikutusvaltaa. Syyllisyydestä ihminen ei pääse, vaikka todettaisiin syyttömäksi, vaan kohtaamalla itsensä ja löytämällä omanarvontuntonsa. Todellinen menestys ei ole ulkoisen menestyksen tavoittelua, vaan se on itsen näköistä elämää, jossa tarpeilla, omilla lahjoilla ja haaveilla on sijansa. Lepoa ja juhlia arvostavien on pitänyt tehdä työtä ja ponnistella, sillä ilman arkea ei ole pyhää. Elämässä äärimmäisyyksien tavoittelu tai toisten viihdyttäminen voi johtaa loputtomaan onnen jahtiin. Viime kädessä elämää paljon nähneet sanovat painokkaasti, että parhaita hetkiä ovat olleet yksinkertaisesti omien aistien tarjoamat elämykset.

Jouluna menetykset ja luopumiset korostuvat, kun kiireettömyyden ansiosta hiljennytään ja hidastetaan, pysähdytään ja pohditaan. Suru on kokemus, joka aina jättää jälkensä. Ajan saatossa se kuitenkin muuttuu ja samalla muuttaa surun kokijaa sekä surua kohdanneen rakkaita. Menetyksiä kokeneet tietävät, mitä on välittäminen, kun myötätuntoiset ystävät kulkevat rinnalla ja tukevat vaikeina ajanjaksoina. Toisten onnistuu saavuttaa ymmärrys menetyksiinsä, toiset eivät koskaan kykene työstämään menetyksen kokemuksiaan. Joskus jopa koko elämän alkaa nähdä surullisin silmin.

Toisinaan jo menetyksen pelko avaa silmät näkemään ja sydämen tuntemaan, mikä on arvokasta. On ihanaa miettiä, mitä kaunista ja hyvää on saanut omassa elämässä! Vähintäänkin joulun aikaan voi rauhassa hiljentyä listaamaan hyvää mieltä tuovia asioita. Vaikka pitkän elämänsä aikana ihminen menettää monta läheistään ja joutuu luopumaan useista asioista, voi surkuttelemisen sijaan ajatella kuten nuorimmaiseni. Hän totesi hyväntuulisesti, että ihminen tutustuu lukemattomiin ihmisiin elämänsä aikana ja saa uusia rakkaita, joita ei välttämättä ole vielä edes olemassakaan. On muuten kutkuttava ajatus pohtia, ketä omassa joulupöydässä istuu ensi, seuraavana tai sitä seuraavina jouluina.