Tuula Pukkala: Myötätunnosta onnea

Huhtikuun kolumnissani pohdiskelin yhteisöllisyyttä, joka kiinnostaa yhä enenevässä määrin. Miten yhteisöllisyys lisääntyy, onko kyse oppimisesta, voimmeko listata yhteisöllisyyttä lisääviä tekijöitä tai havahduttaa joillakin keinoilla useammat ihmiset huomaamaan yhteisöllisyyden kannattelevuuden? Henkilökohtaisesti eniten huomaan olevani kiinnostunut myötätunnosta, josta vähintäänkin nyt Suomeen saapuneiden ukrainalaispakolaisten kohdalla kuulee puhuttavan usein. Myötätunto yksinkertaisesti merkitsee halua edistää toisen hyvää.

Muutama päivä sitten keskustelin erään itseäni vanhemman naisen kanssa. Hän ääneen totesi, miten kamalalta tuntuu ajatella ukrainalaisten tilannetta, kun miettii sen omalle kohdalleen. Hän näytti toimivan kuin lapset konsanaan, kun heitä yritetään saada ymmärtämään loukkaamansa tai satuttamansa toisen henkilön kokemaa. Mieti, miltä sinusta tuntuisi.

Meistä kukaan ei oikeasti tiedä, millaista elämänsä taistelua toiset ihmiset elävät. Kunkin sisäiset ponnistelut syntyvät hänen elämänsä vaiheista ja haasteista, jotka välillä ylittävät asianosaisen selviytymisen keinot tai toisinaan vähintäänkin huolestuttavat muita, mikä on merkki myötätunnosta. Syrjintää, kiusaamista, sairauksia, epävarmuutta, epäonnistumisia, liiallista kuormaa ja aikataulujen asettamaa painetta kokevia riittää. Hädässä olevan keho rauhoittuu, jopa kivun tunne vähenee ja kokemus ymmärretyksi tulemisesta lisää turvallisuuden, sallivuuden ja luovuuden henkeä, kun joku aidosti pysähtyy kuuntelemaan, haluaa toimia toisen puolesta ja pyrkii löytämään lohduttavat ja kannustavat sanat. Myötätunto on aina inhimillistä, mitä emme koskaan voi saada mistään muualta kuin meidän asemaamme asettuvilta ihmisiltä.

Eri ihmisten kokemukset eivät ole verrattavissa, vaikka sitäkin monet käyttävät tavoitellessaan ymmärrystä tai opetellessaan empatiataitoja. Kun ihminen haavoittuneena kertoo tilanteestaan, kuuntelevan olisi arvokasta kysyä lisää kertojan kokemaa. On vaarallista alkaa puhua omista sairaustarinoistaan tai toisten vaikeuksista, sillä silloin menettää mahdollisuuden rinnalla kulkemiseen. Myötätuntoinen kääntää fokuksen pois itsestään tai omista tutuistaan.

Oman hyvinvointimme takeena on puolestaan itsemyötätunto eli kykymme sietää epäonnistumisia, vajavaisuutta ja virheitä. Perfektionismin tavoittelusta ja epäonnistumisien pelkäämisestä pääsee eroon itsemyötätuntoa harjoittelemalla, mikä puolestaan lisää armollisuutta toisten ihmisten puutteiden ja mokien kestämiseen. Itsemyötätuntoa on omalla tavallaan myös ajankäyttö; elämässä pitää olla sija itselle tärkeisiin asioihin, mikä joskus edellyttää ei-sanan sanomistakin.

Toisinaan myötätuntoisuutta tavoitellaan nostamalla esiin asioiden hyviä puolia ja toiveikkuutta. `Voisi huonomminkin olla´-lauseella optimistit lohduttavat itseään; toivottavasti eivät toisia. Tylynä lohdutusyrityksenä muistan 25 vuoden takaa Tampereen keskussairaalasta erään ihmisen lausahduksen toisen kaksosvauvansa menettäneelle äidille: `Onneksi ette menettäneet molempia vauvoja´. Aina hyvä tarkoitus ei aina takaa onnistunutta lopputulosta.

Myötätuntoa, jota sanotaan ihmisyyden ytimeksi, koemme enemmän heitä kohtaan, jotka tunnemme tai heidän kokemansa muistuttaa omia kokemuksiamme. Ukrainan sodan uhreiksi joutuneiden elämässä on yhtymäkohtia omaan sotahistoriaamme, mikä on lisännyt suomalaisten auttamisenhalua. Ehkä tässä piilee syy sille, että monet muut Suomeen saapuneet pakolaiset eivät ole saaneet yhtä konkreettisia tekoja heidän hyvän edistämiseksi. Onneksi maailmassa on ihmisiä, jotka empatian kokemisensa lisäksi myötätunnossaan toimivat eli välittävät heistäkin, jotka tuntuvat vierailta tai vastenmielisiltä.

Myötätuntoisuus lisääntyy, kun sitä tietoisesti harjoittelee ja muistaa jakaa, mitä hyvää on nähnyt tai kuullut jonkun tehneen toisille. Lempeyttä, hyväksyntää ja arvostusta antamalla lisäämme omaa ja toisten iloa, rohkeutta ja kyvykkyyttä. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, kuten vanhassa sanonnassa todetaan.

Myötätunnon lisänä puhutaan myötäinnosta, jolla tarkoitetaan toisen tunteissa ja innostuksessa mukana elämistä. Miten mahtavaa on jakaa toisen myönteisiä tunteita! Sairaudesta parantuneen, opiskelupaikan tai mieluisan työn saaneen, haasteellisesta tehtävästä selvinneen tai anteeksi antaneen onni suorastaan läikkyy ja tuo mielihyvää kaikille. Toisen onni ja onnistuminen ei ole keneltäkään muulta pois. Meidän kaikkien kannattaa pitää huolta itsestämme, jotta kykenisimme iloitsemaan toisten ilosta. Kiire, stressi, suru, sairaudet ja väsymys harmiksemme vaimentavat kykyämme nähdä toisten onnea.