Perheväkivallan torjunta on vastuullamme

Luettuani Britannian kylmäverisestä ja salakavalasta vauvojen murhaajasta päätin kirjoittaa väkivallasta, jota on aina ollut ja tulee olemaan, vaikka maailmassa tehdään monenlaista työtä väkivallan ehkäisemiseksi. Yhtä paljon taidetaan tehdä työtä väkivallan edistämiseksi. Väkivalta on aina vallan käyttöä, jonka seurauksia ovat turvattomuus, pelot, ahdistus, syyllisyys, häpeä, avuttomuus, voimattomuus, lamaantuminen, viha, aggressiot, katkeruus, kostonhalu, itsetuhoisuus, masennus, minäkuvan vääristyminen sekä lukemattomat keholliset oireet, kuten univaikeudet, vatsakivut ja päänsäryt.

Kolumnissani keskityn perheväkivaltaan, johon vuonna 2018 paneuduin Australiassa perhetyötä tehdessäni. Tuolloin tein työtä väkivaltaa kokeneiden auttajana. Usein ajatellaan, että miehet perheissä ovat väkivallan tekijöitä, vaikka yhtä lailla naiset ovat väkivaltaisia niin puolisoaan kuin lapsiaan kohtaan. Naisille on heidän fyysisen heikkoutensa vuoksi tarjolla useita auttavia tahoja ja harmillisen usein miehet eivät edes puhu kokemastaan lähisuhdeväkivallasta. Psykoterapiassa perheväkivalta on tavallinen työstämisen aihe, koska sen aiheuttamat traumat ovat valitettavan tavallisia. Kamalinta on tulla haavoitetuksi ja kaltoinkohdelluksi läheisimpiensä taholta.

Perheväkivalta on nöyryyttävää ja välinpitämätöntä kohtelua, kuten syyttelyä, nimittelyä, haukkumista ja loukkaamista. Toisinaan perheväkivalta näyttäytyy hallitsemisena tai rajoittamisena uhkailun, pelottelun, kiristämisen, eristämisen tai tilivelvolliseksi pakottamisen myötä. Parisuhteissa väkivalta on usein kaikista kauneimman ja haavoittuvaisimman sisimmässä olevan seksuaalisuutemme näyttämö. Vuosien aikana olen kuullut psykoterapeuttina surullisen paljon perheväkivallan eri muotoja, joilla tahallisesti aiheutetaan toiselle pahaa ja tyypillisesti jatkuessaan muuttuvat raaemmiksi. Todella usein tekijät vähättelevät tekojaan ja sanojaan sekä saavat uhrin syyllistymään ja uskomaan kohtelun johtuvan hänen huonoudestaan. Psyykkiset ja fyysiset satuttamiset, sen jälkeiset anteeksipyynnöt ja jonkun aikaa kestävät tasaisemmat jaksot vuorottelevat, kunnes ilmapiiri jälleen kiristyy ja väkivalta toistuu. Jokaisen väkivaltaa kokeneen asiakkaani kohtaamisessa tehtävänäni on auttaa asianomaisia tiedostamaan tarinansa ja traumansa, minkä myötä he parhaimmillaan pääsevät eroon uhriudestaan, eheytyvät ja pystyvät katkaisemaan väkivallan kierteen.

Lailla kielletyssä perheväkivallassa käsittämättömintä on se, että toiset pitävät sitä oikeana opettamisen, kasvattamisen tai kurittamisen tapana, vaikka ovat itse joutuneet aggressiivisuuden tai väkivallan kohteeksi. Liian usein ihmiset eivät tiedä tai ymmärrä joutuneensa kaltoinkohdelluiksi, koska he kokevat syyllisyyttä ja häpeää ymmärtämättä toisen vastuuta. Joskus lojaalius tai perheelle aiheutuvien seurauksien pohtiminen estävät oman perheenjäsenen väkivaltaisen käyttäytymisen paljastamisen. Tavallisimmin pahoinpitely ja henkinen väkivalta aiheuttavat omanarvontunnon heikentymisen, jolloin avun hakeminen vaikuttaa mahdottomalta.

Joskus väkivalta tai kaltoinkohtelu jatkuu, koska sen olemassaolo kielletään. Koulumaailmassa olen kohdannut perheväkivaltaa kulttuurisyistä johtuen; joissakin kulttuureissa miehillä tai suvun vanhimmilla on oikeus, kauheimmillaan velvollisuus toimia väkivaltaisesti toisia kohtaan. Perheväkivallan tiedetään nimenomaan siirtyvän sukupolvelta toiselle oppimisen kautta. Aggression ja stressin hallintakeinojen oppiminen on välttämätöntä väkivaltaisesta käyttäytymisestä eroon pääsemiseksi. Kun väkivaltaisuuteen ei puututa tai eri tunteiden aiheuttamat väkivaltaiset reagoinnit saavat jatkua, hyväksytään samalla väkivaltainen ongelmien ratkaisumalli, jota pahimmillaan jopa ihaillaan. Alkukantainen ristiriitojen ratkaiseminen on väkivallalla uhkaamista tai väkivaltaa, jota esimerkiksi monet elokuvat ja pelit sisältävät.

Maailmassa yhteisöjen ja yhteiskunnan aiheuttamaa laiminlyöntiä näkyy suoraan tai välillisesti turvattomuuden puitteissa. Fyysinen laiminlyönti liittyy tavallisimmin köyhyyteen ja toisaalta aikuisten emotionaalinen läsnäolon puute on tavallista monissa menestyvien vanhempien perheissä. Tiedetään, että emotionaalinen laiminlyönti saattaa jäädä huomiotta joissakin perheissä tai ainakin se on jäänyt monissa suomalaisissakin perheissä. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevillä on aina lastensuojelulain mukainen ilmoitusvelvollisuus, minkä vuoksi ammattilaisia koulutetaan havaitsemaan perheväkivallan muotoja. Toivottavasti kenen tahansa perheen tai yksilön perheväkivaltakokemuksista tietävät ihmiset ymmärtävät ohjata väkivaltaa kokevia aikuisia hakemaan apua ja ilmoittaa perheväkivallasta kaiketi, kun perheessä on alaikäisiä.

Lapset ovat aina aikuisten vastuulla, eivätkä voi jäädä odottamaan parempia aikoja. Jokainen on lapsi vain kerran, eikä lapsuutta voi uusia tai hankkia jälkikäteen. Vanhemmat ja yhteiskunta kasvattavat yhdessä tulevaisuuden aikuisia. Lapsen kasvuympäristön on oltava turvallinen, mikä edellyttää myös kasvatuksen keinojen pohtimista. Kasvavan pitää saada ymmärrystä, turvaa ja hellyyttä, eikä häntä saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti tai kohdella loukkaavasti pahaa tarkoittaen. Lasten kuuluu kokea pettymyksiä, joita aikuiset heille järjestävät, jotta syy-seuraus –ajattelu kehittyisi. Lasta rajoitettaessa ja rangaistessa on tärkeää pitää lapsen mieli omassa mielessä, jolla parhaiten välttää väkivaltaisen kohtaamisen.

Tutkimuksin on löydetty lapsuusiän haitallisia tekijöitä, joista jokaisen tiedetään aiheuttavan yksinäänkin aikuisiässä vaikeuksia, puhumattakaan useista haitallisista tekijöistä. Onneksi tutkijat ovat löytäneet myös myönteisesti vaikuttavia lapsuuden suojaavia tekijöitä, joista taidan kirjoittaa lokakuulla. Tämän kolumnini tavoitteena on avata lukijoiden silmät väkivallan torjumiseen – emme saa sulkea silmiämme, vaan meidän pitää välittää.