Puutavara-autoilu

Omatoimisuus tasaa työkuormaa

Haapavetinen Ilpo Viitanen on puunajon ohella telittänyt perävaunuja ja tehnyt muita vaativia asennus- ja korjaustöitä Karhukankaalla sijaitsevassa verstaassaan.

MAN puutavarayhdistelmä
Välillä kuormaan on otettava useampaa tavaralajia.

Kuorma-autot ovat tulleet Viitaselle luontevasti tutuiksi, sillä hänen isänsä Väinö aloitti puun ja myöhemmin maidon ajamisen jo vuonna 1947. - Itse nousin vänkärin paikalle Koskelan Matin viereen vuonna 1976. Ajoimme kesän puuta Keitelepohjaan uittoon, jonka jälkeen minulla oli vuorossa ammattikoulun asentaja-koneistaja-linjan opinnot. Lomat ja kaikki vapaat hetket olin luonnollisesti Koskelan vänkärinä. Ratin taakse siirryin 80-luvun alussa, ja vuodesta 1986 ajoin 15 vuoden ajan Metsäliiton autoa Haapavedellä, kun alun perin kahden viikon mittaiseksi suunniteltu sairausloman tuuraus hieman venähti. Oman yrityksen perustin sitten vuonna 2001, Viitanen kertoo menneisyydestään.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.