fbpx
 

Puunkorjuuta Raatteentien maisemissa

Puunkorjuuta Raatteentien maisemissa

80 vuotta sitten Stalinin armeijan valiodivisioona hyökkäsi Suomussalmelle johtavaa Raatteentietä pitkin Oulua kohti tavoitteenaan katkaista Suomi kahtia. Voitonparaatia varten torvisoittokunta ja banderollit olivat valmiina. Suomalaiset sotilaat pysäyttivät vihollisen etenemisen, motittivat ja tuhosivat Stalinin ylivoimaiset joukot.
Näkymä Raatteentieltä Suomussalmella helmikuussa 1940.

Tällä hetkellä yhdestä maailman rauhallisimmista seuduista, Raatteen tiellä ja sen ympäristössä toimivalla suomussalmelaisella Koneurakointi Veljekset Juntusella on mittava historia Ylä-Kainuun puunkorjuussa. Timo Juntusen vuonna 1968 kahden velimiehensä kanssa aloittama puunkorjuuyritys on tällä hetkellä Timon poikien Terhon ja Samin vastuulla.

ARTIKKELI JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN
Savotalla on vierähtänyt jo yli puoli vuosisataa.

-Puoliteloilla ja vaijerinosturilla varustetulla Majorilla me aloittelimme puunajoa. Ennen sitä olin ollut isän kanssa tukinajossa hevospelillä. Supistettua kansakoulua käydessäni jäi mukavasti aikaa oikeaan työntekoonkin, Timo Juntunen muistelee.
Timo Juntunen on yhä mukana hallilla auttelemassa. Kun on ikänsä tehnyt savottaa ja konetöitä, niin kiinnostus alan yleiseen kehitykseen on säilynyt.

Puunajo ammattimaistui aimo harppauksen, kun paikallisessa ammattikoulussa Ford 5000 -maataloustraktoriin asennettiin isot etupyörät ja hydraulinosturi katolle. Etupyörissä ei tosin ollut vetoa, mutta täysteloilla varustettu kone kulki mukavasti muutenkin. Tällä koneella ajettiin puuta Kajaani Oy:lle kolmessa vuorossa peräti viisi vuotta. Timo Juntunen ihmettelee vieläkin, kuinka vähän varsinaista remonttia Fordiin tarvitsi tehdä. Moottori ja voimasiirto oli tosiaankin tehty työhön.

Sotatantereet savottamaastona

Savotat olivat joskus Raatteentien varressa ja muilla Suomussalmen talvi- ja jatkosodan taistelutantereilla. Muutaman sirpaleen Timo Juntunen muistaa kaatamistaan puista löytäneen, mutta eipä siitä sodankäynnistä oikeastaan mitään hankaluutta koskaan savottahommissa ollut.

Ensimmäinen moto hankittiin vuonna 1988, jolloin Kajaani Oy:ltä ostettiin Valmet 882 K. Yhtiön mukaan kone ei tuottanut tarpeeksi, joten se jouti yrittäjälle. Valmetin maksuehdot olivat erinomaiset. Tilistä vähennettiin ostohintaa ja jos kone joutui seisokkiin, niin lyhennyksiäkään ei tarvinnut hoitaa. Nykyäänkin moinen tapa voisi olla harkinnan arvoinen. Kun koneet seisovat ne eivät kulukaan, jolloin lyhennyksetkin vois jäädyttää pitempien seisokkien ajaksi. Tässä olisi metsäyhtiöillä ja rahoitusyhtiöillä sopiva sauma osoittaa yhteisvastuuta. 
Sami Juntunen.

Tasaista vauhtia

Kajaani Oy, Yhtyneet paperitehtaat, Rauma Repola ja UPM erinäisten yritysjärjestelyjen jälkeen olivat Juntusten toimeksiantajina 40 vuotta. Viimeinen UPM:n leimikko hakattiin viitisen vuotta sitten, jolloin yritys vetäytyi Kainuun savotoilta ja myös myi mittavan metsäomaisuutensa.

Nykyinen toimeksiantaja on Kuusamon yhteismetsä, jonka lisäksi hakataan melkoisesti yksityisten leimikoitakin. Vuosittainen hakkuumäärä on pyörinyt 60 000 motin pinnassa. Työtä on riittänyt lähes ympäri vuoden, jolloin ammattitaitoiset kuskit ovat pysyneet talossa. Yhteistyö toimeksiantajien kanssa on ollut hedelmällistä. Työ on tehtävä niin kuin tekisi sitä omassa metsässään. Kun työ tehdään asiallisesti ja tiiviissä yhteistyössä, niin jatkossakin saa tehdä savottaa.

Kuusamon yhteismetsä on Juntusten mukaan oivallinen kumppani. Hakattavaksi on tullut jopa kuukauden kestäviä leimikoita. Tänä talvena sää on ollut hankala ja koneiden siirtoja on tullut tavallista enemmän. Käytössä on ollut neliakselinen ritiläauto, jolla on ehditty tehdä kaikki koneiden siirrot. Koneiden kasvun myötä yritykseen on alkuvuodesta saatu täysperävaunullinen lavetti, jolla raskaimmatkin koneet siirtyvät laillisesti leimikolle.

Terho Juntunen muistelee, että UPM:n aikana samalle metsäkonemäärälle piti olla kaksi siirtoautoa. Siirtojen väheneminen takaa sen, että arvokkaat metsäkoneet ovat ansiotyössä leimikolla eivätkä talkoilla teetettävässä siirtelyssä ritilän tai lavetin päällä.
Timo ja Terho Juntunen tietävät, että huollot on tehtävä täsmällisesti.

Kahdessa vuorossa

-Kuskipulaa meillä ei ole henkilöstön vähäisen vaihtuvuuden ansiosta ollut. Kun kevään rospuutto kärsitään ja kesälomat pidetään, niin koneet ovat tosi toimissa kymmenen kuukautta vuodessa. Tämä on melko mukava tahti, tiivistää Terho Juntunen.

Tänä päivänä ajossa on kaksi hakkuukonetta ja kolme ajokonetta. Kokonaisuutta täydentää yksi kaivuri. Yksi moto myytiin hiljattain pois, kun hakkuissa siirryttiin kahteen vuoroon. Yrityksen kuusi kuskia olivat järjestelyyn tyytyväisiä, sillä kahdessa vuorossa ajettaessa omien asioiden hoitaminen päiväsaikaan helpottuu huomattavasti.

-Motoilla tuntuu olevan mukavasti kysyntää. Meidänkin 23 000 tuntia ajettu kone lähti uudelle omistajalle seuraavana päivänä, kun ilmoitimme se myyntiin. Käsittääkseni kone jatkoi Suomea eteläisemmille savotoille, Terho Juntunen kertoo.

Yrityksen koneilla ajetaan suomalaista keskiarvoa pitempään, ennen kuin myynti tai vaihto otetaan pohdintaan. Terho Juntusen mukaan koneilla on ajettava yli 20 000 tuntia ennen vaihtoa. Hyvä huoltohistoria on melkoinen valtti, kun koneita tarjoaa myyntiin tai vaihtoon. Pelkät tunnit eivät tosiaankaan ratkaise käytetystä koneesta saatavaa hintaa. Täsmälliset huollot ja asianmukaisen rauhallinen koneen käyttö pitävät kaluston toimintakunnossa ja tuoton plussan puolella.
John Deeren koneet ovat osoittautuneet luotettaviksi.

Rahan hinta vaihtelee

Timo ja Terho Juntunen muistavat hyvin, kun taloon hankittiin ensimmäinen uusi hakkuukone, Ponsse HS 15. Se oli ja on Timon vakaan käsityksen mukaan kaikista paras moto, mitä yrityksellä on ollut. Ikimuistoiseksi koneen hankinnan teki kuitenkin se, että rahoituskorko pyöri 15 prosentin nurkilla. Pahimmillaan rahan hinta kävi jopa 18 prosentissa. Rahan hinta on onneksi tasaantunut mukavan alhaiselle tasolle. Investointeihin on nyt sen puolesta helpompi lähteä.

Kolmen päätoimijan taksapolitiikka pitää katteen kuitenkin matalana, mikä mietityttää investointipäätöksiä tehtäessä. Jatkuvuus on erittäin tärkeä tekijä yrittäjäarjessa. Pienelläkin katteella voi toimia, jos tietää, että työtä saa tehdä tulevaisuudessakin. Jatkuva sopimusten kilpailuttaminen ja taksojen viilaaminen luo epävarmuutta alalle. Investointihalukkuus laskee, kun tulevasta ei ole varmuutta.

Tietotekniikan kehitys on ottanut isoja harppauksia. Kun takavuosien kehitystä muistelee, niin valitettavan usein uusien ratkaisujen testausta teetettiin urakoitsijoilla ja heidän rahoillaan. Mutta tällä hetkellä tietotekniikan toimivuus näyttää olevan hyvällä tolalla samoin kuin koneiden luotettavuuskin.

Koulutus vaatii uudistamista

Terho Juntunen miettii, että yritys on sopivan kokoinen. Työt huoltoja myöten hoituu kahdeksan miehen voimin. Tämän kokoinen yritys ei tarvitse erillistä huoltomiestä eikä työnjohtajaa. Kanssakäyminen työntekijöiden parissa toimii mainiosti, kun tuntee ja tietää jokaisen ihmisen henkilökohtaisesti.

Nuoret opiskelijat ja hieman vanhemmat alan vaihtajat soittelevat aina silloin tällöin ja kyselevät harjoittelupaikkoja. Harjoittelua on Juntusten mukaan kuitenkin erittäin vaikea sovitella toisten työvuorojen sekaan. Eikä harjoittelijan työn jälki koskaan ole lähellekään sitä, mitä toimeksiantaja odottaa. Sekin on muistettava, että harjoittelija sitoo aina yhden ammattilaisen, jonka työpanos on pois kokonaisuudesta.
Jyrki Möttönen pitää Jontikan ajokoneen kääntyvää ohjaamoa erinomaisena ergonomian kannalta.

Kuskien koulutukseen ja perehdyttämiseen Juntuset toivovat reippaita muutoksia. Jos kerran oppilaitoksille on mahdollista maksaa kuskien kouluttamisesta mittavat rahat, eikö samasta kassasta voitaisi kanavoida myös yrittäjien tekemään koulutukseen kohtuullista siivua. Yrityksissä on halua, osaamista, kunnon kalusto ja ajantasainen tieto hakkuukonekuskeille asetettavista vaatimuksista.

Teksti ja kuvat: Visa Vilkuna

Raatteentien taisteluista 80 vuotta

Raatteentie alkaa Raatteenportista seututie 912:lta ja johtaa Raatteen kylään. Tie on säilyttänyt alkuperäisen linjauksensa. Raatteentie on rakennettu hätäaputyönä vuosina 1915–1919.
Tässä päättyy Raatteen tie, niin nykyään, kuin ennen Talvisotaakin.

Raatteentien taistelu alkoi tammikuun 1940 alussa. Suomalaisille oli jo joulukuun lopulla selvinnyt, että Raatteen tien suunnassa Suomea kohti eteni neuvostodivisioona. Suomalaisten iskut neuvostojoukkojen selustaan ja sivustaan olivat aiheuttaneet joukoissa jopa kauhua. Maahamme tunkeutuva divisioona oli teoriassa ja kalustoltaan yksi Neuvostoliiton taistelukykyisimmistä joukko-osastoista. Divisioonan sisäisen tiedusteluorganisaation mukaan sotilaat kuitenkin puhuivat avoimesti haluttomuudestaan taistella suomalaisia vastaan.

1. tammikuuta 1940 nelituntisen taistelun seurauksena suomalaiset saivat työnnettyä vastassa ollutta neuvostopataljoonaa taaksepäin. Suomalaiset aloittivat päivän aikana hyökkäyksensä etelän kautta kiertävillä joukoillaan ja lisäsivät tiedusteluaan neuvostojoukkojen suuntaan.

2. tammikuuta neuvostojoukkojen vastahyökkäykset Raatteen tien tuntumaan edenneitä joukkojamme vastaan alkoivat niin idästä kuin lännestä. Suomalaiset saivat kuitenkin pidettyä asemansa.

Kaksi seuraavaa vuorokautta suomalaiset käyttivät taistelutoiminnan ohella lisäjoukkojen keskittämiseen. Suomalaiset onnistuivat painamaan etelästä käsin neuvostodivisioonan joukkoja lähemmäksi Raatteeseen johtavan tien uraa.

Ennen 5. tammikuuta alkanutta päähyökkäystä suomalaisjoukot tekivät iskuja kapealle tielle ahdetun divisioonan sivustoja vastaan. Luonnonolot olivat ankarat, sillä pakkasta oli 30 astetta ja maassa 40 senttiä lunta. Vaikka suomalaisten sotatoimet eivät heti saavuttaneet merkittäviä maastollisia voittoja, neuvostodivisioonan kärjessä olleen vihollisen joukko-osaston asema kävi koko ajan tukalammaksi.

Puolilta päivin 6. tammikuuta neuvostojoukkojen havaittiin pyrkivän suomalaisrintamaan hyökkäyksessä syntyneiden aukkojen kautta kohti itää. Vihollisdivisioonan komentaja oli tehnyt päätöksen vetäytymisestä itään, koska suomalaiset olivat katkaisseet neuvostojoukkojen huoltoyhteydet. Samoihin aikoihin suomalaiset, väsymyksestä huolimatta päättivät jatkaa hyökkäystä.  Niinpä suomalaisjoukot pääsivät iltapäivän ja illan aikana ankarasti taistellen Raatteen tielle, joka saatiin näin lopullisesti katkaistua.

Samalla suomalaiset saivat erittäin merkittävän sotasaaliin ja kaupan päälle toista tuhatta sotavankia. Muissa Raatteentien haltuunottokohdissa suomalaisjoukot pitivät tien katkaistuna. Vihollinen yritti vetäytyä alueelta pohjoisten metsien kautta, tosin huonolla menestyksellä. Raatteen tien taistelut ovat erinomainen esimerkki suomalaisten käyttämän saarrostustaktiikan toimivuudesta. Tärkeintä oli vihollisen huoltoyhteyden katkaiseminen. Sen jälkeen se sidottiin pieniin taisteluihin ja pilkottiin palasiksi keveiden joukkojen hyökkäyksillä. Suomalaisten kyky liikkua tiettömässä maastossa, paksussa lumessa ja pakkasessa niin yöllä kuin päivällä olivat ratkaisevat syyt siihen, että miesluvultaan ja erityisesti raskaalta aseistukseltaan täysin ylivoimainen vihollinen hävisi.

Sotasaaliina saatiin muun muassa: 4822 kivääriä, 190 pikakivääriä ja 106 konekivääriä. Raskaammasta aseistuksesta kannattaa mainita 29 panssarintorjuntatykkiä, 71 kenttä- ja ilmatorjuntatykkiä, 43 hyökkäysvaunua ja 16 it-konekivääriä. Liikennevälineitäkin saatiin varsin mukavasti, sillä saaliina oli yli 1100 hevosta, 10 panssariautoa, 260 kuorma-autoa, 20 traktoria, 15 moottoripyörää ja kaksi henkilöautoa.

Teksti ja kuvat: Visa Vilkuna

Muita aiheeseen liittyviä