MetsäTrans Oy
Metsätrans

Pääkirjoitus 4/19: Onko syytä olla huolissaan?

Pölkky Oy vähentää sahausta. Stora Enso kiristää tukkien mittavaatimuksia. UPM aloitti yt-neuvottelut Pelloksen tehtaalla. Yhteistoimintaneuvotteluita on aloitettu myös Uimaharjussa ja Honkalahdessa. Pieniä uutisia viime viikoilta, taustalla yhteisiä nimittäjiä ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Onko edessä uusi taantuma, ja jos kyllä, niin kuinka syvä?

Keski-Euroopan laajat hyönteistuhot ovat tuoneet markkinoille halpaa tukkia tuhoalueiden hakkuista. Tarjontaa on enemmän kuin kysyntää, mikä luonnollisesti markkinoilla aiheuttaa hintojen laskua. Tämä näkyy nyt sahojen toiminnassa. Vaneritehtaiden tilauksia puolestaan varjostaa brexit ja uhka kauppasotien laajentumisesta. Myös viestit maailmantaloudesta ovat jo pitkään povanneet laskukautta tälle tai viimeistään tulevalle vuodelle. Kasvu on hidastunut globaalisti ja jopa veturina toimineen Kiinan talouskasvu on hidastunut.

Jos taantuma iskee maailmanmarkkinoilla, se näkyy väistämättä myös viennistä elävässä Suomessa, tosin pienellä viiveellä. Voi hyvin olla, että kuherruskuukauden jälkeen Rinteen hallitus joutuu vielä tiukkojen ratkaisuiden eteen.

Mitä tulee puunkorjuu- ja kuljetusalaan, edessä voi pahimmassa tapauksessa olla raju pudotuspeli. Ei vähiten sen takia, että edellisvuoden ennätyshakkuiden myötä yritykset ovat investoineet voimakkaasti kalustoon.

Ruotsista mallia

Puutavara-autoilu on ollut teemana tätä lehden numeroa tehdessä, ja se näkyy sivuilla monin eri tavoin. Olin Metsäalan kuljetusyrittäjien matkassa Skotlannissa keväällä, missä saimme tutustua hieman poikkeaviinkin kuljetusratkaisuihin. Matka oli todella onnistunut, ja syntyipä siellä yksi autokauppakin… Kesälomien jälkeen pölliautoja on käyty ihmettelemässä niin Power Truck Show`ssa kuin Mittia: Skogstransport-messuilla. Jälkimmäinen reissu tehtiin jälleen MKY ry:n seurueessa ja sen kohokohdaksi muodostui tutustuminen SCA Skogin toimintaan. Useammasta suusta kuultuna mielipide tuntui olevan, että länsinaapurissa autoilijat huomioidaan paljon kotimaata paremmin. Aikatauluajoa ja tehtaalla jonottamista pyritään välttämään kaikin keinoin ja sopimusta tehdessä halutaan varmistaa, että yrittäjälle myös riittää ajoa ilman seisokkeja. Autoilijan näkökulmasta tämä tietenkin tekee ihmeitä toiminnan kannattavuudelle.