Kasvatetaan metsäbiomassaa maissa, jotka ovat osoittaneet käyttävänsä metsiään kestävästi

Kirjoitin aiemmin, miten eurooppalaisesta maankäyttö- ja hiilinielupolitiikasta tulee ottaa niskalenkki ja huolehtia siitä, että esimerkillisesti hoidettuja metsiämme kohdellaan reilusti hiilinielulaskelmissa sekä taata vakaa toimintaympäristö metsäalan kaikille toimijoille. Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta kohteli pelätynlaisesti suomalaista metsätaloutta heinäkuussa; Suomi hävisi ensimmäisen erän kohtalon kysymyksessään.

Suomen metsät ovat menneinä vuosina kasvaneet enemmän kuin niitä on hakattu. Metsät ovat siten olleet merkittäviä hiilensitojia. Komission esityksen mukaan vuodesta 2020 alkaen metsien käyttöä verrattaisiin historialliseen vertailutasoon. Jos jäsenmaa hyödyntää metsiään enemmän kuin ennen, laskennallinen hiilinielu pienenee. Siis vaikka edelleen hakkuumäärämme alittaa vuotuisen kasvun, metsämme olisivat päästölähde ja turmelisimme ilmastoa.

Ympäristövaliokunnan hyväksymä esitys ei muuttunut komission esitystä paremmaksi. Senkin mukaan Suomen metsistä muodostuisi lähitulevaisuudessa päästölähde ja joutuisimme ostamaan päästöoikeuksia mailta, jotka ovat omat metsänsä hakanneet ja turmelleet. Toinen vaihtoehto Suomelle olisi vähentää suunniteltua puunkäyttöä. Sanomattakin selvää siis on, että esityksen lopullinen hyväksyntä olisi ennennäkemätön farssi. Lobbaaminen EU:ssa jatkuu, jotta esityksen käsittämättömyys ymmärrettäisiin Brysselissä.

Ei ole valitettavasti ensimmäinen kerta, kun EU-päätöksenteko on Suomen kannalta epäreilua. On kestämätöntä, että Suomi joutuu usein turvautumaan poikkeuslupien hakuun. Suomalainen vaatimattomuus on unohdettava EU-politiikassa ja huolehdittava, että ominaispiirteemme huomioidaan alusta asti päätöksenteossa. Bryssel on täynnä eri maiden ja etujärjestöjen lobbareita, joten myös meidän on oltava tuomassa faktoja äänekkäästi esille.

On kuitenkin huolestuttavaa, miten usean avainasemassa olevan suomalaisen vaikuttajan puheista huokuu ymmärtämättömyys oman maan kansantalouden vihreää kultaa kohtaan. Pietikäinen ja Kyllönen esimerkiksi puhuvat tutkijoiden kuuntelemisesta, mutta sata vuotta tehdylle suomalaiselle metsäntutkimukselle ja sen mukaiselle metsänhoidolle ei osata antaa niiden ansaitsemaa arvostusta.

Ympäristöväki maista, joissa boreaalisten metsien kestävää käyttöä ei tunneta ollenkaan, ovat onnistuneet tehtävässään. Lisäksi ministeri Lintilä ehti jo kertoa hallituksen olevan valmis ostamaan lisäoikeuksia. Keskustaministerin kannattaisi käyttää ponnistelunsa siihen, ettei Suomen tarvitse alkaa maksaa kestävästä metsänkäytöstä, eikä antaa Brysseliin viestiä, että suomalaiset ovat jo varautumassa maksumiehiksi.

Esitys tullee parlamentin täysistuntoon äänestettäväksi syyskuun aikana, jonka jälkeen EU-maiden ympäristöministerit käsittelevät esitystä ministerineuvostossa. Myös komission, parlamentin ja neuvoston väliset neuvottelut käytäneen vielä tämän vuoden aikana. Tärkeimmät päätöksentekopaikat ovat siis vielä edessä.

Ei ole myöskään ensimmäinen kerta, kun EU:ssa puhutaan päästöjen vähentämisestä kontekstissa, jossa ei ole tolkun hiventä. EU on jo aiemmin tehnyt ”kunnianhimoista” ilmastopolitiikkaa, jonka seurauksena teollisuuden kustannuskilpailukyky on heikentynyt. Hyvää omatuntoa ei kuulu ostaa ulkoistamalla päästöjen syntymistä EU:n ulkopuolelle.

Suomi on Euroopan metsäisin maa. Jos metsienkäytöllemme asetetaan järjettömiä rajoitteita, ei hakkuut siirry muihin EU-maihin. Ne siirtyvät esimerkiksi Venäjälle. Se onkin varsinainen ympäristö- ja kansantalousteko, kun metsätalous ja -teollisuus siirretään rajan tuolle puolen. Venäläisen metsähakkeen aiheuttamat ongelmat olisivat sen rinnalla pieniä.