fbpx
 

John Deere 1010 G kiertueella

John Deere 1010 G kiertueella

John Deere Forestry tekee kuluvan kevättalven aikana mittavan kiertueen Suomen vaihtelevissa leimikoissa. Kiertue alkoi keskitalven taituttua ja jatkuu pitkälle kevääseen. Metsätrans vieraili Pomarkun näytöksessä 20-21. helmikuuta. Se oli järjestetty järeään päätehakkuuleimikkoon, jonka vaativissa maastoissa ketterä 8-pyöräinen John Deere 1010 G -ajokone pääsi oikeuksiinsa.

John Deeren Euroopan markkinoista vastaava Janne Märkälä on tyytyväinen, kun 1010 G on nyt saatu konekierrokselle ja asiakkaiden koeajettavaksi. Vastaanotto tällä näppärän tehokkaalla koneella on ollut innostuneen myönteinen. Märkälä uskoo, että uusi, pykälää pienempi kone riistää muutaman kaupan 1110 G:ltä. Mutta samalla hän muistuttaa, että kannattaa katsoa koneen tehoa, vääntöä ja muuta suorituskykyä eikä pelkkää numeroa koneen kyljessä. Pienemmistä ja keveämmistä malleista saadaan nykytekniikalla yllättävän tehokkaita kokonaisuuksia.

Janne Märkälän mukaan uusi 1010 G on viimeisen päälle Suomen leimikoille sopiva ajokone.

Moottorina 1010 G:ssä on John Deeren 4,5-litrainen FT-4 moottori, josta saadaan 131 hevosvoiman teho 1900 kierroksella. Vääntömomentti on mukavat 730 newtonmetriä 1400-1600 kierroksella.

Koneessa olevan CF5 -kuormaimen voi valita joko 8,5 metrin tai peräti 10 metrin ulottumalla. Ajokoneen kuormatilan voi valita savotan mukaan, joko 3,5 metriä leveänä tai päätehakkuille paremmin soveliaana neljä metriä leveänä mallina.

Kuskia ajatellen

John Deeren kehittämä ja vuonna 2013 esittelemä IBC on ainutlaatuinen puominohjausjärjestelmä, joka on uuden 1010 G:n valinnaisvarusteena. Kyseisen ohjausjärjestelmän anturit tunnistavat kahmarin tai harvesteripään sijainnin ja algoritmit sovittavat puomin liikeradat yhdeksi kokonaisuudeksi. John Deerellä on havaittu, että myös hakkuissa IBC:stä on huomattavaa etua. IBC:n ansiosta järeän nosturin ja hakkuupään ohjaaminen puun tyveen on tarkkaa ja jouhevaa. Nosturia voi käyttää samalla nopeudella, kuin pienempien konemallien nostureita. IBC helpottaa kuskin työtä, sillä liikkeitä ohjaamossa tehdään vähemmän. Motoissa IBC:n toiminta on sovitettu koneen työsykliin. Puomin liikeradat ja toiminta on sovitettu puulle vientiin ja kourassa olevaan kuorman tuntemiseen. Päätyvaimennuksen ansiosta puomin toimita on mukavan pehmeää. Iskumaiset kuormitukset etenkin ääriasennoissa jäävät pois, mikä lisää kuljettajan työn ergonomiaa. Samalla puomiin ja sylintereihin kohdistuva rasitus vähenee merkittävästi.

Nyt John Deeren kaikkiin Suomessa myytäviin malleihin saa pitkän telin ja puomin kärkiohjauksen.

Kantavuutta suometsiin

1010 G:sta on saatavana myös pitkätelinen, napaväliltään 390 milliä pitempi malli. Voimansiirto ja kääntösäde ovat samat kuin vakiona olevalla telillä varustetussa koneessa. Pitempi teli tuo lisää vakautta, ojien ylittäminen helpottuu ja pitkän telin kanssa pintapaine maata vasten pienenee.

-Pitkä teli on melkoinen valtti pehmeillä eloperäisten maiden savotoilla, mutta pitkästä telistä on hyötyä kovallakin alustalla. Se tasaa mukavasti menoa ja vakauttaa konetta, John Deeren myyntipäällikkö Antti Harala perustelee.

Kevätkiertueen työnäytökset ajettiin pitkätelisellä mallilla, sillä uusista koneista noin 75 prosenttia toimitetaan asiakkaille pitkällä telillä. Uudessa 1010 G:ssä on kaksi rengasvaihtoehtoa. Vakiona olevien 24.5-renkaiden vaihtoehtona on 26.5-renkaat, joilla vakion 150 kN:n vetovoima nousee 160 kN:iin. Kahdeksanpyöräisen 24.5 -renkaisen mallin paino on 16,6 tonnia ja järeämmillä, 26.5-renkailla painoa tulee tonni lisää.

Noin 80 prosenttia asiakkaista haluaa John Deerensä pyörivällä ohjaamolla. Sen tarjoama mukavuus ja ergonomia ovat omaa luokkaansa.

Huollettavuus kunniassa

Uuden 1010 G:n muotoilussa ollaan kiinnitetty ulkonäön lisäksi huomiota myös käytettävyyteen. Konepeitto aukeaa kokonaan oikealta puolelta ja konepeiton yläosan saa käännettyä eteenpäin. Polttoainesäiliö on siirretty hylkyriin ja säiliöltä vapautuneessa tilassa on hydrauliikkamoduuli, jossa hydrauliikkakomponentit ovat helposti huollettavissa. Mukautuva ajovoimansiirron hallinta lisää 1010 G:n mukavuutta työmaalla. Kuskilla on valittavana kuhunkin savottaan sopivan ajotila Econ, Normaalin ja Powerin väliltä. Järjestelmä parantaa koneen ajettavuutta ja säätää moottorin kierrokset ihanteellisiksi kuormitustilanteen mukaan.

-Korkeita kierroksia käytetään vain tarvittaessa, jolloin myös koneen keskimääräinen melutaso alenee ja mikä parasta, polttoainetta säästyy, Harala muistuttaa.

John Deeren aluepäällikkö Antti Harala (vas.) ja pitkän linjan huoltoyrittäjä Markku Kähkönen Ulvilasta tietävät, että myyntiä ei saa aikaiseksi ilman hyvää huoltoa. Kähkösellä on kokemusta sopimushuollosta jo 35 vuotta. Siksipä Haralan alueella John Deeren markkinaosuus on yli 50 prosenttia.

Kauppa käy

John Deeren metsäkoneiden kauppa on käynyt hyvin koko Euroopan alueella. Puolan markkinakin on nyt rivakassa vauhdissa. Märkälän mukaan Puolan piristymistä on osattu odottaa, mutta maan metsävarojen käytöstä vastaavalla valtion organisaatiolla on ollut vaikeuksia päättää, uudistaako maan metsätaloutta motoilla ja ajokoneilla vai jatkaako työllistävämmällä metsurilinjalla. Vuoden 2017 myrskyllä oli varmasti vaikutusta mielipiteiden muuttumisessa. Puolaan on mennyt sekä uusia että käytettyjä koneita.

Tilauskanta tehtaalla on ehkä liiankin hyvä, sillä pahimmillaan konetta joutuu odottelemaan jopa vuoden verran. Märkälä sanoo, että motoja saa hieman lyhyemmällä toimitusajalla kuin ajokoneita, mutta toimitusajat ovat molemmilla konetyypeillä poikkeuksellisen pitkät.

John Deere 1010G:n toimitukset alkavat kesän korvalla. Kauppaa uutuudesta on tehty vilkkaasti.

John Deeren 1010G-kiertueen seuraavat etapit:

  • 8.3.2019 klo 9-15 Uudismaantie, Marken, Uusikaarlepyy
  • 15.3.2019 klo 9-15 Kannonkoskentie 430, Saarijärvi

Teksti ja kuvat: Visa Vilkuna