fbpx
 

Uuraisten uurastajat – Mikko Flyktman Oy

Uuraisten uurastajat – Mikko Flyktman Oy

Jyväskylän pohjoispuolella sijaitsevalla Uuraisilla, Mikko Flyktman Oy kuljettaa puuta yhdeksällä puutavara-autoyhdistelmällä.  Toiminta pyörii pääosin oman perheen voimin, sillä Mikon (74 v.) seitsemästä lapsesta viisi, Mervi, Terhi, Teemu, Petteri ja Lauri ovat aktiivisesti toiminnassa mukana. Heinäkuussa tuli myös kolmas polvi mukaan, kun lapsenlapsi Niko ajoi yhdistelmäkortin. Myös Mikon vaimo Riitta on ollut mukana puunajossa.

60 vuotta puunajoa

ARTIKKELI JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN
Mikko Flyktmanilla on harvinaisen pitkä ura puunajossa; tänä vuonna tulee 60 vuotta täyteen. Kilometrit eivät ole vielä täynnä, sillä nykyäänkin Mikko kipaisee auton hyttiin joka päivä. Mikko aloitti puunajon vuonna 1953 isänsä ja Matti-veljen kanssa vuoden 1951-mallisella Bedford-kuorma-autolla.

- Kymmenen vuotta ehdin pokaralla pukata pölkkyjä auton lavalle ennen kuin ensimmäinen nosturi ostettiin. Se oli raakaa käsityötä, mutta kyllä siinä voimatkin nuorella miehellä kasvoivat, kertoo Mikko.

- Autoiluhomma oli kuitenkin minulle mieluisaa työtä. Parhaimmillaan vietiin kahteen mieheen kaksi metristä kuorittua pölliä, sata mottia päivässä, Äänekoskelle. Sai siinä hihat heilua.

-Samoihin aikoihin valmistui Äänekoskelle ensimmäinen haketuslaitos. Sinne kelpasi melkein kaikki puulajit, kaikki isot pihakoivutkin. Oli kova työ saada niitä käsipelillä kyytiin, mutta aina joku konsti keksittiin. Onneksi meidän ei tarvinnut enää purkaa kuormia, kun laitoksella oli nosturi, joka nosti kuorman kahdessa nipussa hakkurin kaukaloon, muistelee Mikko Flyktman, jolla nimet ja vuosiluvut ovat hyvässä järjestyksessä pääkopassa.

Puunajo oli 50-luvullakin sesonkiluonteista hommaa. Niinpä kesäisin Flyktmanit ajoivat hiekkaa, pääasiassa TVH:lle.

-Lastaus tapahtui Billnäsin lapioilla 2-3 hengen porukassa hiekkamontulla. Siinä sitten mätettiin hiekkaa 15 - 30 minuuttia ja saatiin kuorma täyteen. Billnäsin lapio oli ylivoimaisesti paras. Kyllä minäkin niitä ehdin monta tuhota, kertoo Mikko.

Ratkaisuvaihe 1963 - HIAB

-Vuonna 1961 laitoimme Bedfordiin joutsalaisen nosturin. Joutsalainen oli erittäin hyvä keksintö, mutta vaarallinen. Minäkin loukkasin sillä itseni neljä kertaa, pahastikin, muistaa Mikko.

-Samana vuonna 1961 ostettiin Volvo Viking. Siinä oli 125 hevosvoiman moottori ja veti isomman kuorman.

Hydraulinen nosturi, Hiab, esiteltiin vuonna 1963.

- Isä ja velimies kävivät katsomassa ja totesivat, että on verraton laite ja ostopäätös tehtiin heti. Nosturi asennettiin Helsingissä nelivetoisen 58 –vuosimallin Mersun päälle, sillä kun pääsi hyvin liikkumaan metsässä.

-Olin innokas aloittamaan nosturin käytön. Kyllä tuntui hienolta, kun puu tuli kuin itsestään kyytiin, eikä tarvinnut sitä enää itse työntää. Siitä lähti puunajo jatkumaan, vaikka olin tehnyt jo päätöksen ja tehnyt asian selväksi isällenikin, että lopetan puun ajoni niille lumille. Ja näin olisi tapahtunutkin, ellei uutta konetta olisi hankittu. Apumiehen selkä oli aina kipeänä, kun niitä jäisiä puita rautakangella väänneltiin, muistelee Mikko Flyktman yli puoli vuosisataa vanhoja juttuja.

Tänäkin päivänä nosturin nimenä on Hiab niin kuin oli 50 vuotta sitten. Välillä sillä on ollut monenlaista nimeä Fiskars, Loglift jne.

Autot kehittyvät

1950-luvulla autoilijan elämä poikkesi varsinkin talvella melkoisesti nykyisestä.

-Autot olivat niin kylmiä, että eväsmaidot jäätyivät ja apumiehen puoleinen ikkuna suli vasta keväällä. Talvella aamun ensimmäinen homma oli lämmittää autoa laittamalla tulia moottorin alle ja keittää muuripadassa vedet kiehuviksi ja kantaa ne sieltä syyläriin.

Bedfordin Perkins-moottori oli erityisen hankala käynnistymään.

- Ei muuta kuin ilmanpuhdistin pois ja palava trasselitukko rautalangan päähän ilmanoton eteen. Niin johan lähti käyntiin. Jotkut käyttivät palavana aineena eetteriä, mutta sillä hajotti helposti moottorin. Illalla taas päästettiin vedet moottorista pois ja aamulla oli edessä taas sama kuvio.

-Mersu oli silloin valmis auto, ei muuta kuin laittaa hehku päälle ja startata, käyttää hetken moottoria ja kylmät vedet moottoriin ja lähteä töihin. Ensimmäiset jäähdytysnesteet tulivat vasta 1958, jatkaa Mikko kiinnostavia muistelujaan.

Oma yritys 1966

Oman yrityksen Mikko perusti 1966.  Hän osti isältään vm -61 Volvo Vikingin. Autolla ajettiin tukkia, jotka kuormattiin joutsalaisella nosturilla. Isä jatkoi Matin kanssa Hiab-autollaan vielä muutaman vuoden. Ensimmäisen oman hydraulinosturin Mikko hankki 1969.

-Ei se puunajo silloinkaan mitään amerikkaa ollut heikkojen olosuhteiden takia, mutta pärjäsi, kun teki kovasti töitä. Kate on tällä alalla edelleenkin liian pieni. Hereillä pitää olla koko ajan, ja jos tapahtuu pienikin takaisku, se on sitten helposti siinä, vertailee Mikko vuosikymmenien takaisia asioita nykypäivään.

Flyktmanin automerkiksi on vuosien varrella valikoitunut Mercedes-Benz eli Mersu. Myös kaikilla lapsilla on ajokkinaan sama merkki. Kaikkiaan Mikko laskee, kun otetaan huomioon lastenkin autot, heillä olleen yhteensä lähemmäs sata Mersua.

Homma pelaa

Yritys kuljettaa puuta kahdelle yhtiölle, Metsä Groupille ja Versowoodille, jonka kanssa tehtiin ajosopimus 2009. Metsä Groupin ajojen osuus on suurempi ja niiden kuljetuksista vastaa kuljetuspäällikkönä Teemu. Petteri taas vastaa kuljetuspäällikkönä Versowoodin ajojen toimivuudesta. Yhdeksästä puuautosta kahdeksan on Mersuja ja yksi Scania.

-Kyllä meillä on ollut muitakin merkkejä, mutta Mersu sopii meille paremmin, kun olemme oppineet tuntemaan niiden tavat. Lisäksi huollot ja varaosat ovat paremmin hallussa, selvittää talousasioita hoitava Mervi.

Yritys osti 2007 huoltotiloikseen Uuraisten Auto-Ritilä Oy:n entiset toimitilat. Kaikki huollot tehdään itse. Aluksi huoltoja ja remontteja tehtiin ulkopuolisillekin, mutta oman kalustomäärän lisääntyessä kapasiteetti ei enää riitä.

Huolloista vastaa 3-4 lastenlasta. Näin kalusto on heille jo valmiiksi tuttua, kunnes itse pääsevät puikkoihin.  Oman perhekunnan lisäksi talossa on 5 - 6 perheen ulkopuolista työntekijää, jolloin yrityksen palkkalistoilla on noin 15 henkilöä.
Tästä lähdetään Versowoodille. Petteri toimii Versowoodille menevien puiden kuljetuspäällikkönä.

Ajat ovat muuttuneet

- Kyllä ennen vanhaan asiointi urakanantajan kanssa oli todella vaikeaa. Yhdessäkin yhtiössä oli hankalaa henkilökuntaa, mistä lie ne löysivätkin niihin tilanteisiin niin “hyvät” miehet, nauraa Mikko.

- Kerran eräs autoilija suuttui vastapuolen sopimusneuvottelijalle niin, että olisi kertomansa mukaan ampunut, jos olisi pyssy ollut. Hän on vielä myöhemminkin vahvistanut, että näin olisi tapahtunut.  Niin perusteellisesti kaveri suuttui, muistelee Mikko, joka oli pitkään puujaostossa liittonsa puolesta asioita selvittelemässä.

- Tänä päivänä metsäyhtiötkin ymmärtävät, että on heidänkin etunsa, jos urakoitsijat pärjäävät. Mekin ollaan lisätty resursseja niin, että jos tulee joku isompi juttu, niin pystytään vastaamaan heidän tarpeeseensa.

-Yhtiöissäkin on sukupolvi vaihtunut ja siellä ymmärretään, ettei puumies ole välttämätön paha, vaan ollaan tarpeellisia ja yhteistyö voi jatkua vuosikausia, esittää Mervi oman sukupolvensa näkemyksiä.

Perheen naisetkin ajavat puuta

Mikon vaimo Riitta oli pian oman yrityksen perustamisen jälkeen apumiehenä puutavaranajossa. Siihen aikaan auton apumies oli aivan välttämätön.

-Muistaakseni se oli vuonna -68, kun Riitta oli joutsalaisen saksissa ja minä vedin puita kyytiin, aloittaa Mikko.

- Noin viisitoista vuotta ajoin puita. Välillä Mikolta salaa kuormasinkin, kun Mikko ei olisi antanut sitä tehdä, muistelee Riitta. Ajoaikana mummu hoiteli lapsia.

-Minä olen monesti miettinyt, miten äiti jaksoi vielä hoitaa lapset ja tehdä koti­työtkin. Olin pikkutyttönä usein äidin mukana puunajossa. Kyllä äiti on tehtaiden purkupaikoilla purkua odotellessaan monet villasukat kutonut, muistelee Mervi puolestaan.

Hänelle tulee mieleen eräs tapahtuma äidistään. – Eräs mies oli kysynyt, että ajaako naisetkin nykyään puuta, niin Riitta oli vastannut, että ei puun ajossa munia tarvita.

Mervi on hoitanut yrityksen talousasioita vuosikausia. Muutama vuosi sitten hän ajoi myös yhdistelmäkortin.

-Hän ajaa vain siirtoajoa. Ei poikienkaan tarvitse osata kirjanpitoa, niin ei minunkaan tarvitse käyttää nosturia. Viis’ äitiyslomasta, talon hommat kyllä hoidetaan, veikistelee äitiyslomalla seitsemän kuukauden ikäisen Elsan kanssa oleva Mervi ystävällisessä sisarussanailussa.

Mervi asuu Pihtiputaalla, jossa hänellä on miehensä Mikko Kumpulaisen kanssa kahden auton puunkuljetusyritys. Mervin nuorempi sisko Terhi asuu omakotitalossa lähellä kotitaloa ja käskyttää puutavara-autoa ja nosturia kuten muutkin. Myös poikien omakotitalot ovat kotitalon läheisyydessä.

Yrityksen kasvattaminen on kellosepän työtä

Mikko Flyktman Oy:n toiminta on ollut voimakkaassa kasvussa viime vuosina. Kolmessa vuodessa liikevaihto on tuplaantunut.

- Tätä on vähän kuin kellosepän hommana tehty. On oltu tarkkana, ettei päästä velkaantumaan. Se on vaara, kun nopeasti kasvaa. Siinä on kyllä hyvin onnistuttu, ei ole tarvittu isoja velkapääomia, vaan hyvin pitkälle omalla rahalla on hankinnat tehty, kertoo Mikko yritysfilosofiastaan.

- Ja ostaminen on tärkeää. Sen isä kyllä osaa. Jos jotain tarvitaan, laitetaan isä asialle. Jos he eivät pääse hinnasta sopimukseen, tavara voi jäädä ostamattakin, jatkaa Mervi selvitystä tarkasta taloudenpidosta.

-Joustavuus on meidän vahvuutemme yrityksenä. Venytään äärirajoille vuodesta toiseen. On motivaatiota pyörittää yritystä, lisää Mervi Flyktman.

Mikon opetukset

Mikko on pitkän käytännön kokemuksen perusteella oiva kouluttaja niin omille lapsille kuin vieraillekin.  Tyttäret Mervi ja Terhi sekä kolme veljestä Teemu, Petteri ja Lauri sekä tietysti vaimo Riitta ovat saaneet opetuksen puunajoon Mikolta ja käytännön työn kautta.

-Autokoulun opettajalta ajokokeitten jälkeen tapasin kysellä, miten meni, niin opettaja vastasi, ettei ollut hyvä kuljettaja, vaan oli erikoisen hyvä ajotaito. En nyt muista, kuinka monen kohdalla näin sanoi, myhäilee Mikko tyytyväisenä opetustyönsä tuloksista.

Oman ammattikorttinsa Mikko Flyktman hankki 18-vuotiaana erivapaudella, joten hänellä on ollut yhdistelmäkortti peräti 56 vuotta. Nykyisestä ajokortistaan Mikko on tyytyväinen. Täyttäessään 70 vuotta silloinen laki lopetti yhdistelmäkortin. Vuoden kuluttua uusi laki antoi mahdollisuuden lääkärin lausunnon perusteella antaa kortille jatkoaikaa kaksi vuotta kerrallaan.

-Nyt on toinen jatkoaika menossa. On se hyvä, ettei ikä ratkaise, vaan mikä on ihmisen kunto, tuumaa Mikko Flyktman, jonka yhdistelmäkortti on ehkäpä Suomen vanhin.

Flyktmanilla, kuten monessa muussakin puunkuljetusyrityksessä tuskastellaan kuljettajapulan kanssa.

- Kuljettajia, varsinkaan nosturiauton kuljettajia ei tahdo löytyä. Alkuun pojat opettivat, mutta kun kuljettajat hävisivät mikä mihinkin, niin poikienkin into laantui. Tällä hetkellä vieraat kuljettajat ovat tosi päteviä, kertoo Mervi kokemuksistaan.

-Tämä on raju ja kova ala, vaatii sitkeän ja pitkäjänteisen asenteen kuljettajalta, jatkaa Mikko.

-Kouluttaminen vähän vanhemmallekin kuljettajalle tekisi hyvää. Me olimme koulutuksessa ja kyllä sieltä tällainen konkarikin sai oppia. Minäkin löysin monta hyvää asiaa auton käsittelystä. Tulee vähemmän vaurioita ja kulumista. Jopa tuollainen kuin rajoitinta vasten ajaminen nostaa polttoainekulutusta kymmenen prosenttia, se on hirveä määrä. Taloudellinen ajotapa ei ole nykykalustolla samanlainen kuin vanhalla kalustolla. On muututtava ajan myötä, perustelee Mikko koulutuksen hyötyjä.
Mikko Flytman laskee, että hänellä on ollut yhdistelmäkortti peräti 56 vuotta. (Tämä siis jo 2013) Se on todennäköisesti Suomen vanhin ammattikortti.

Uudet mitat ja painot

Mikko Flyktman Oy:ssä, niin kuin kaikkien muidenkin puutavara-autoilijoiden perheissä on keskusteltu tulevasta paino- ja mittamuutoksesta.

- Tällä hetkellä meillä ei ole investointisuunnitelmia uuden asetuksen mukaiseen kalustoon. Katsotaan mitä tapahtuu. Homma menee vaikeaksi, kun painoja nostetaan. Varsinkin täällä Keski-Suomen erittäin mäkisillä metsäteillä se on huono juttu. Metsäajossa nykyinen kalusto on jo maksimissaan. Puut saa juuri ja juuri pois metsästä, aina sekään ei onnistu.

-Talvella on vaikea saada pyöriä pitämään, vaikka minkälaisia ketjuja käyttäisi. Kuinka se pyörä sitten pitää, kun painoja vielä nostetaan? ihmettelee Mikko Flyktman aidosti.

Jatkuvuus turvattu

Tätä juttua tehtiin Mikko ja Riitta Flyktmanin kotona. Paikalla olivat myös kaikki yrityksessä työskentelevät lapset sekä muutamia lastenlapsia, joita Mikolla ja Riitalla on yhteensä 17 ja yksi lapsenlapsenlapsi. Jatkuvuutta yritykselle siis löytyy.

Touhua ja hyörinää talossa oli yllin kyllin, mutta kaikesta tästä huolimatta taikka juuri tämän takia yrityksessä tuntuu olevan lämmin harmonia eri sukupolvien välillä. Isä Mikko johtaa yritystä vankan kokemuksensa avulla puuttumatta pikku asioihin, mutta tunnustaa rehellisesti, että parannettavaakin on.

Mikko arvostaa lastensa sitoutumista yritykseen. He ovat tiukkoina aikoina pitäneet yrityksen pystyssä, omaa selkänahkaa säästämättä. Lapset arvostavat ja kunnioittavat vanhempiaan.

-Hyvin meillä yhteistyö sujuu. Joskus tietysti väitellään ja välillä kipinät sinkoilevat, mutta sitten taas jatketaan hommia, eikä niistä sen jälkeen puhuta, kertoo Mervi sisarusten välisistä suhteista.

Puhuttaessa tilanteesta milloin Mikko jää eläkkeelle, menee Mikko mietteliääksi.

-Olen sitä paljon miettinyt: kunhan vain löytyisi oikea johtaja, että porukka pysyisi yhtenäisenä. Systeemin pitää mennä kerralla kohdilleen. Sitä ei voi enää sen jälkeen korjata.

Vaikka Mikko ja Riitta Flyktman pitkän päivätyön tehneinä vielä eläkeikäisinäkin painavat täysillä hommia on heillä vapaa-aikaakin. Heillä on mökki Inarissa, jonne Riitta haastattelun jälkeen lähti ajamaan, 900 kilometrin taivalta kohti hillasoita. Mikko lähti muutaman päivän jälkeen perään.

-Kyllä minäkin siellä melkein joka kuukausi pistäydyn, päättää Mikko.
Puuta Mikko on ajanut 60 vuotta, tähän mennessä (vuonna 2013)- Edelleenkin hän kuskaa puuta poninhäntä hulmuten.

Teksti ja kuvat: Seppo Ala-Kutsi

Artikkeli julkaistu alunperin Metsätrans-lehdessä 4/2013.

Muita aiheeseen liittyviä